Hola, amigas y amigos!

Lämpimät, iloiset terveiset Espanjan lounaisnurkasta, Guardan pikkukaupungista!

Neljän tunnin

yöunen jälkeen kipitimme lennolle, joka lähti klo 6.15. Franfurtin vaihdon jälkeen saavuimme Porton lentoasemalle. Kiertelimme pari tuntia, kirjoitimme kortit lastenlapsille ja köröttelimme bussille lähelle Espanjan rajajokea, rio Minhoa.

Kolmen maissa

ylitimme sillan, tulimme Espanjan puolelle ja jatkoimme köpöttelyämme kai neljä tuntia. Kelloa siirsimme ensin kaksi tuntia taakse, sitten yksi eteen, joten nyt se on tunnin Suomen ajasta jäljessä, mikäli pysyin kärryillä.

Sää

on ollut mitä suloisin! Leppeä, vähän raitis tuuli, auringon paistetta koko päivä. Mitä parhain kävelysää. Kilometreja kertyi reilut 20 tänään, vaikka luulimme kävelevämme vain viisi.

Me ikärouvat

olemme tulleet hyvin juttuun. Kaikkien kävely on sujunut sutjakkaasti, ainakin tänään. Välillä vaihdoimme sukkia, pidimme huilitaukoa ja yhdet boccadillot söimme jossain pienessä kahvilassa. Eli siis patongin puolikkaat. Vettä otin kraanasta juomapussiini ja aion juoda sitä jatkossakin, ellen saa ripulia.

Alberga

eli siis tämä majapaikka löytyi helpohkosti. Kun lähestyimme Guardaa, kyltissä luki 2,5 km. Jatkoimme kilometrin todetaksemme, että matkaa oli enää 3 km. Hmmh.

Huoneessa on kerrossängyt, portugalilaisia miehiä useampia, yksi nainen ja me neljä ikärouvaa. Suihkussa käyty. Maksettu vitosen yömaksu, leimat saatu pyhiinvaelluspassiin ja nyt nautin ansaittua lepoa omassa alapetissäni merinovillavetimet yllä ja itse peiton alla, mutta sängyn päällä. Vaikka myös samalla alla, sillä yläpeti on yllä.

Päivä on ollut pitkä.

Olen pysähtynyt joka toisen kukkapuskan ja pensaan luona, ihastellut ja kuvannut. Ehkä parasta tänään on ollut upea sää. Siitäkin olen kiitollinen, että huoneisto ei vaikuta homeiselta. Rukoilen sydämestäni, että niin jatkuisi koko ajan.

Hammaspesulle

tulpat korviin ja unten maille. Makeita unia kaikille rakkailleni, ystäville, sukulaisille ja työkavereille. Siis sinulle, arvoisa lukijani, joka luet tätä!

Tule kanssani Herra Jeesus…Tule illoin ja aamuin varhain, tule vielä kun joutuu yö!

Mainokset

3 kommenttia artikkeliin ”Hola, amigas y amigos!

  1. Tupsukka

    Hola, hola ja kiitos terveisistä 😀. Hienoa, että matka on alkanut hyvin ja aurinkokin paistaa. Toivottavasti yökin meni hyvin.
    Tuntuu käsittämättömältä tuollaiset 20kmn ja varmaan tulevina päivinä pidemmätkin päivänmatkat.
    Siunattua ja iloista matkapäivää👍🙏❤️

    Liked by 1 henkilö

  2. Kämmekkä

    Kuulostaa ihanalta, toivottavasti matka jatkuu yhtä valoisasti. Kauniita kuvia ja naisia. Hattuja on ilmeisesti mukana useampia, ollaan niin sävy sävyyn että 😀

    Tykkää

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

w

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s